Olen keskustellut kymmenien ja taas kymmenien taloyhtiöiden edustajien, hallitusten jäsenten ja isännöitsijöiden, kanssa siitä, miten he ovat varautuneet sähköautojen ja ladattavien hybridien tulemiseen parkkialueille. Vakiovastaus on pitkälti se yksi ja sama: ”Ei ole mietitty, koska ei kukaan ole vielä kysynyt asiasta”. Niinpä niin.

Käännetäänpä asia toisin päin, entäpä jos taloyhtiössä olisi jo sähköautolatausvalmius ennen kuin ensimmäinen kysyjä tulee. Oltaisiin, niinku ennakoivia. Proaktiivisuushan on muutenkin tämän ajan trendisana. Tämähän voisi jopa rohkaista asukkaita hankkimaan sähköauton tai ladattavan hybridin, koska tunnetusti sähköautoihin liittyvien asioiden läpivienti taloyhtiössä on aikaa vievä prosessi. Ei auton hankintaa miettivä voi odottaa vuotta päätöstä asiaan.

Tiedän kyllä, että yksittäinen autoilija voi hankkia omakustanteisesti taloyhtiön luvalla itselleen sähköauton latauspisteen taloyhtiön parkkipaikalle. Entäpä toinen tai kolmas sähköautoilija? Niinpä, se ei enää onnistukaan yhtä helposti, ja tämä ei ole yhdenvertaista.

Parkkisähkön-palvelumallilla olemassa olevat lämpötolpat voidaan päivittää 2010-luvulle. Kun sähkönkulutus mittaroidaan ja laskutetaan suoraan käyttäjältä ei taloyhtiölle tai isännöitsijälle aiheudu ylimääräistä vaivaa. Hienoa, eikö vain?

Mutta ei kiiruhdeta asioiden edelle. Kaikki alkaa kuitenkin parkkialueen kartoituksesta, ja siitä saatavasta kartoitusraportista saattaa selvitä, että Parkkisähkön-palvelumallilla sähköautojen latausvalmius voidaan toteuttaa jopa ilman investointeja kiinteistöön. Kätevää, eikö olekin? Olisiko teidänkin, hyvät taloyhtiöiden edustajat, jo aika tilata kartoitus parkkialueelle Parkkisähköltä?

Marko Niiniaho
Parkkisåhkö OY