Sähköauton latauksen toteuttaminen yhdenvertaisesti ja avoimesti taloyhtiössä vaatii suunnitelmallisuutta. 

Kun ensimmäinen ladattava auto tulee taloyhtiön parkkipaikalle, taloyhtiöltä vaaditaan päätöksiä latauksen järjestämisestä. Taloyhtiön päätöksien tulee perustua asukkaiden yhdenvertaisuuteen. Jos yhdelle asukkaalle järjestetään mahdollisuus ladata autoaan parkkipaikallaan, sama mahdollisuus tulee olla muillakin asukkailla.

Yksinkertaisin ja nopein ratkaisu on, että ensimmäinen sähköautoilija hankkii omakustanteisesti latauslaitteen ja maksaa itse käyttämänsä sähkön. Taloyhtiölle ei aiheudu näkyviä kuluja, autoilija saa autonsa ladattua ja on itse vastuussa latauslaitteestaan. Ongelma ratkaistu.

Vai onko?

Koska ladattavien autojen määrä kasvaa nyt nopeasti, on enemmän kuin todennäköistä, että muutkin asukkaat hankkivat ladattavia autoja. Eli latauslaitteita tarvitaan lisää.

Kun yksittäin asennettujen latureiden määrä kasvaa, kiinteistön sähkönjakelu ylikuormittuu ja sulakkeet paukkuvat. Eli muutama ensimmäinen lataaja voi huoletta ladata autoaan omakustanteisesti, mutta seuraavat ei. Asukkaiden yhdenvertaisuus ei toteudu.

Yhdenvertaisen lataamisen toteuttaminen taloyhtiössä on helppoa, mutta vaatii suunnitelmallisuutta. Lähtökohta on, että parkkipaikan viimeisellä sähköautoilijalla on oltava samanlainen mahdollisuus lataamiseen kuin ensimmäisellä. Eikä ensimmäisten lataajien lataukseen saa vaikuttaa se, että latauslaitteita tuodaan parkkialueelle lisää.

On mahdollista, että nyt asennetut omakustannelatauslaitteet voidaan joutua poistamaan, jos ne kuormittavat liikaa kiinteistön sähköverkkoa tulevaisuudessa. Tällöin tuhansien eurojen investointi jää lataajalle turhaksi.

Suunnitelmallisuus latauspäätöksiä tehdessä tarkoittaa, että päätöksenteko on tulevaisuuteen katsovaa ja parkkialue nähdään kokonaisuutena, jolloin muutokset latauslaitteiden tarpeessa eivät vaikuta taloyhtiöön, sen asukkaisiin tai parkkipaikan käyttäjiin.

Yhdenvertaisuus toteutuu palvelulla

Parkkisähkön latausratkaisu on yhdenvertainen ja avoin tapa järjestää sähköauton lataus taloyhtiössä. Parkkisähkön ratkaisussa latausvalmius kaapeloidaan tai parkkialueen kaapeloinnin kestävyys varmistetaan koko parkkialueelle, tai usealle parkkiruudulle, kerrallaan.

Kaapeloinnin jälkeen latauslaitteita voidaan asentaa parkkipaikoille nopealla aikataululla kysynnän mukaan. Parkkisähkön järjestelmällä varmistetaan, että jokaisella asukkaalla on yhdenvertainen mahdollisuus ladata autoaan.

Parkkisähkö toteuttaa latauksen palvelumallilla. Palvelumalli takaa, että autoilija tai taloyhtiö ei sitoudu Parkkisähkön laitteisiin, vaan laitteet voidaan vaihtaa yhtä nopealla aikataululla kuin asentaa. Toki järjestelmän älykkäitä ominaisuuksia (kuten dynaamista kuorman hallintaa) hyödynnetään parhaiten Parkkisähkön laitteilla. Jos latauspaikkojen tarve yllättäen vähenee, latauslaitteet eivät jää taloyhtiön vaivaksi, vaan ne voidaan poistaa.

Parkkisähkön skaalautuva järjestelmä on riskitön ratkaisu järjestää sähköauton lataus taloyhtiössä. Taloyhtiö ei sitoudu kalliisiin laitteisiin ja jokaisella pysäköijällä on yhdenvertainen oikeus ladata autoaan nyt ja tulevaisuudessa.

Jos haluat kuulla lisää Parkkisähkön palvelusta, ota yhteyttä myyntipäällikkö Marko Niiniahoon +358 40 578 7839 tai ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella

25.01.2018